Eilen illalla iski hervoton ahmintakohtaus. Se hyvä asia siinä oli, että todella nautin siitä syöpöttelystä. Ei ollut sellaista "voi helvetti, mitä menit tekemään" -oloa, vaan osasin iloita jokaisesta suupalasta. Painonpudotuksen kannaltahan se tietenkin oli ikävää, mutta minkäs teet. Koska syömiskohtaus iski lepopäivänä, se ei todellakaan johtunut liian suuresta kalorivajeesta. Mistä se sitten johtui? Tietenkin sosiaalisesta stressistä.
Olen introvertti, mutta teen sosiaalista työtä. Työpäivän jälkeen en kestä nähdä silmissäni ketään ja jos joudun olemaan sosiaalinen vielä vapaa-ajalla, se johtaa henkiseen uupumukseen ja tarpeeseen helpottaa oloa ruualla. Heinäkuun ajan altistun sosiaaliselle stressille väistämättä joka ikinen päivä ja tilanne karkasi käsistä jo kahden päivän jälkeen. Eilen siis oli toinen päivä, kun majoitan täällä aikuista poikaani. Sen enempää stressin muodostumiseen en tarvitse. Itse asiassa luulen, että yksi suurimmista syistä painonnousuun alunpitäenkin oli sosiaalinen stressi. Paino alkoi laskea vasta, kun pääsin elämään yksin.
Sosiaalinen stressi ilmenee muillakin tavoin kuin henkisenä väsymisenä ja ylensyöntinä. Huomaan, että kiristelen leukojani, puren tiedostamattani hampaita yhteen niin kovasti, että hampaisiin ja leukoihin sattuu ja päätä särkee. En ole tehnyt tätä sen jälkeen, kun muutin asumaan yksin, mutta heti kun väliaikaisesti joudun majoittamaan kotonani toista ihmistä, ongelma palasi. Yksin asumisen ajan yöunet ovat olleet paremmat kuin ikinä, mutta siitä asti, kun aloin toimia "omaishotellina" olen nukkunut kehnosti. Olen fyysisesti väsynyt koko ajan ja hermoja kiristää ilman mitään selkeää syytä.
Kommentit
Lähetä kommentti