Muutos-valmennuksessa on palkintoviikko. Olen siis päässyt pronssitasolle vuoden mittaisessa valmennuksessa ja palkinnoksi sain lepoviikon. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ei tarvitse miettiä uusia toiminta-askelia, eikä stressata jo opituista. Tällä viikolla saa hölläillä.
Minä tosin en tarvitse hölläilyä. Kaikkein paras palkinto itselleni on se, kun illalla nukkumaan mennessä muistelen päivän tapahtumia ja huomaan, etten ole miettinyt ruokailujani juuri ollenkaan ja silti annoskoot ovat pysyneet kurissa ja ruoka on ollut monipuolista, terveellistä, ja sitä on ollut tarpeeksi. Sen tunteen voittaa vain aamulenkin jälkeinen aamupalahetki: se, kun aamulla vatsa on oikeasti tyhjä, eikä siellä vello edellisenä iltana ahmitut puoliksi sulaneet leivät ja muut napostelut.
Tällä hetkellä kärsin kovasta taloudellisesta paineesta. Taloudellinen ahdistus on päällä ihan koko ajan. En päässyt sitä karkuun aamulenkilläkään. Koko lenkin yritin harhauttaa päätäni miettimään jotain muuta, mutta epäonnistuin. Stressi siitä, miten autan työtöntä poikaani, kun samalla maksan pienestä palkastani sekä omia velkojani että hänen velkojaan, joita hän ei itse pysty juuri nyt maksamaan. Olen hirveän ahtaalla, vaikka summa ei edes ole kamalan iso. Omista veloistani pääsisin kerta rysäyksellä, jos saisin jostain taiottua vajaan 4000e. Loppujen lopuksi se ei ole kamalan paljon, mutta se on valtava summa tässä tilanteessa.
Pelkään koko ajan, että ajaudun syömään stressiin ja pilaan hienosti alkaneen painonpudotuksen, mutta samalla itseluottamukseni on aika korkealla, mitä painonhallintaan tulee. Riski piilee siinä, että kroppa menee stressistä hälytystilaan siitäkin huolimatta, että hallitsen ruokamääriä. Jos paino alkaa junnaamaan tämän takia, saatan ahdistua lisää ja siinä vaikeessa ollaankin sitten todellisen ongelman edessä. Voinko vielä munata koko homman? Pahimmassa tapauksessa kyllä. Mutta sille mahdollisuudelle ei saa antaa ajatuksissa tilaa.
Kommentit
Lähetä kommentti