Eilen minulle tuli sellainen syvä sisäistämisen hetki.
Aina hoetaan sitä, että elämäntapamuutos on loppu elämän muutos ja sitä kuvittelee ymmärtävänsä sen, mutta oikeasti ei ymmärrä. Oikeasti sitä normaalipainoon päästyään alkaa pikkuhiljaa lipsumaan takaisin vanhoihin tapoihin, koska "nyt voin vihdoin syödä pakastepitsaa ilman syyllisyyttä" ja valitsee pienen Ristoranten, koska "syön vain kerran viikossa ja valitsen aina tämän pienemmän". Miten siinä käy? Eipä aikaakaan, kun Ristorante vaihtuu 660g Rusticaan ja sen päälle mässyttää läjän irtokarkkeja.
Herkuttelupäivissä ei ole mitään vikaa, mutta Muutos-valmennuksen tapojen pysyvään muuttamiseen tähtäävän periaatteen avulla olen todella sisäistänyt, että ainoa tapa pysyä siinä terveenkokoisessa Ristorantessa on se, että tekee siitä pysyvän normaalin. Muuten se ei onnistu, koska ajattelutapa on edelleen se, että terve annoskoko on jotain epänormaalia, jota on ylläpidettävä vain sen ajan, että laihtuu. Kun paino on normaali, sitä ei tarvitse enää ylläpitää.
Tänä aamuna aamupalaa tehdessä ajatus palasi mieleeni. Ymmärsin, että tämähän helpottaa elämääni huomattavasti, koska voin lopun elämääni valita kaupasta samanlaisia tuotteita. Painon pudottuakin on syötävä ne proteiinit, kuidut, rasvat ja kasvikset eli minun ei tarvitse muuttaa ruokavaliota enää koskaan - ellei joku sairaus rajoita sitä.
Se on vapauttava ajatus. Kun marssin kauppaan, tiedän tismalleen mitä ja miten paljon tarvitsen. Peruselintarvikkeet pysyvät vakiona. Ruuallahan voi kyllä leikitellä ja maistella eri makuja, mutta on ihanaa ajatella, että ateriakoot ja ateriarunko on kiveenhakattu.
Kommentit
Lähetä kommentti