On yksi asia, jota erityisen kovasti kaipaan niiltä ajoilta, kun olin normaalipainossa. Nyt, kun olen elänyt kauan ylipainoisena, en ole nauttinut samalla tavalla arjen pienistä aistimuksista. Niitä arkisia ihania elämyksiä on kova ikävä.
Kun normaalipainoisena suoristauduin sohvalle ja hengitin tuuletusikkunasta sisään virtaavaa raitista ilmaa, minä todella tunsin sen viileyden ja kosteuden ja haistoin ne ihanat kesäiset tuoksut, luonnon ja kasteisen maan. Oma keho ei työntynyt siihen väliin ikävine kolotuksineen.
Ylipainoisena minun ja tuon aistielämyksen välissä on epämukavuuden tunne. Sen sijaan, että eläisin tuon hetken täysillä, tunnen päällimmäisenä oman kehoni painon, kolottavat lonkat ja jäykät raajat. Tunnen, että selällään makaaminen laskee painoa virtsarakolle ja kohta pitää nousta pissalle. Tunnen sohvan rungon jopa paksujen pehmusteiden läpi. Enkä edes ole sairaalloisen ylipainoinen. Painoindeksini on 30.86.
En malta odottaa, että saan tämän rasvakerroksen karistettua ja voin taas kokea puhtaita elämyksiä. Ihmiset, jotka ovat aina olleet ylipainoisia, eivät ehkä ymmärrä mitä tällä tarkoitan. Heille se painon tunne on niin tuttua, etteivät he tiedä muusta. Se on heille täysin normaali olotila, eikä kenties edes häiritse heitä samalla tavalla. Mutta ihmiset, jotka ovat lihoneet vasta aikuisiällä, vielä muistavat miltä tuntui olla kevyt, ilman fyysistä taakkaa. Se on oikeasti tavoittelemisen arvoinen tunne ja toivon, että jokainen painoaan pudottava saa lopulta kokea sen.
Kommentit
Lähetä kommentti