Kävin tänään hakemassa aineksia lämpimiin voileipiin, joista siis on tarkoitus tehdä vakiintunut iltapala. Tänään kokeilin kasvis-juustotäytettä, jossa oli paprikaa, sipulia, ja tomaattia. Yleensä en syö juustoa ollenkaan, mutta koska juuston vegaaniversiot maistuvat hirveältä (kyllä, olen kokeillut kaikkia normikaupasta löytyviä), menkööt tavallinen juusto ainakin väliaikaisesti. Voisin hyvin syödä lämpimiä leipiä myös ilman juustoa, jos löydän sopivan täytteen.
Hankintalistalle voileipägrilli, se on päällimmäinen ajatus. Uunia ei viitsi joka ilta lämmittää etenkään näin kesällä, eikä mikro toimi tässä tarkoituksessa ollenkaan. Mikrolla lopputulos ei ole sellainen, että haluaisin syödä lämmintä leipää joka ilta.
Tämän iltaiset täytteet eivät myöskään toimi. Pitää olla joku sellainen proteiininlähde, jota jaksan syödä illasta toiseen. Kasviksia saa vastaisuudessakin olla reilusti, mutta minkä proteiininlähteen siihen lisään? Ajattelin huomenna kokeilla soijarouhetta. Oikein maustettuna se voisi hyvinkin toimia. Myös Hernistä voisi kokeilla, mutta Herniksessä on se paha puoli, että vaikka sen voi maustaa sellaiseksi kuin haluaa, sen suutuntuma on turhan pehmeä. Ehkä sitä voisi käyttää pilkkomalla turvotetut suikaleet pieniksi ja sekoittamalla muiden ainesten kanssa tomaattimurskan sekaan.
Hyvää oli täyttävyys. Otin kaksi siivua ohutta kauraleipää ja täytteiden kanssa se riitti mainiosti poistamaan napostelun tarpeen. Sitä en osaa sanoa, miten paljon energiaa niistä sain, mutta en voi pihistellä, jos vaihtoehto on holtiton napostelu. Katsotaan, jatkaako paino laskuaan ensi viikolla. Jos ei jatka, saan mitä ilmeisimmin iltapalasta liikaa energiaa.
Aikamoista nuoralla tanssimista tämä on, kun ei laske kaloreita. Kalorinlaskentaan en kuitenkaan lähde, siihen ei myöskään Muutos-valmennuksessa kannusteta, mikä on tosi hyvä. Olen huomannut, että liiallinen kaloreiden kyttääminen on yhdistävä tekijä lukuisissa aiemmissa painonpudotusyrityksissäni.
Tänään tuttavani vihjaisi, että minulla voi olla diabetes. Hän ilmeisesti päätteli näin, koska painoni on pudonnut (en ole kertonut hänelle, että pudotan painoa tarkoituksella), yllättävä painon putoaminenhan voi olla yksi diabeteksen oire. En näyttänyt sitä hänelle, mutta ihan tosissaan loukkaannuin. Miksi hän ei voi vain todeta, että oletpas sinä laihtunut, miten olet onnistunut? Miksi pitää heti epäillä, että olen sairas? Eihän se tietenkään ole mahdollista, että tällainen saamaton läski voisi onnistua pudottamaan painoaan ilman, että on sairas, vai mitä helvettiä hän oikein tarkoitti?
Olen ehkä vähän herkällä. Syytetään siitä vaikka pre-menopaussia. En vastannut hänelle mitään, mutta tänään illalla laitoin hänelle kuvakaappauksen diabeteksen oireista ja lyhyen viestin, jossa luki: "Taidan olla oireeton diabeetikko, koska yksikään oire ei kuulosta tutulta."
Vieläkin korpeaa. Yleensä jos loukkaannun jostain näin pahasti, alan pohtia syytä loukkaantumiselle. Osuiko kommentti liian lähelle totuutta ja loukkaannuin siksi? Mutta ei. Tästä loukkaannuin ihan puhtaasti siksi, että tuntui kuin rivien väliin olisi kätketty kourallinen paskaa ja sitä olisi hierottu päin kasvojani. Tai ainakin rivien väliin oli kätketty väheksyntää.
En saanut tuttavalta vastausta. Ehkä hän tajusi, että olin ottanut itseeni. Ehkä minua myöhemmin hävettää, että kiukuttelin asiasta. Tai sitten ei.
Kommentit
Lähetä kommentti