Lapsena harrastin aktiivisesti kirjeenvaihtoa. Minulla taisi olla peräti 30 kirjeystävää ja muistan kirjoittaneeni niin pitkiä kirjeitä, että niitä oli välillä vaikea taitella kuoreen ilman, että kuori repesi. Vielä nuorena aikuisenakin kirjoittelin jonkin verran, mutta viimestään lasten synnyttyä harrastus jäi kokonaan.
Vuosi tai pari taakse päin yritin elvyttää harrastusta huonolla menestyksellä. Sain kyllä kirjeystäviä, mutta kirjeiden sisältö oli aina samaa liibalaabaa. Kaikki taika oli poissa. Ei enää ihanaa, syvällistä, verkkaisesti etenevää ja kirje kirjeeltä syvenevää keskustelua, maailman parantamista, syven tuntojen jakamista. Se ihana kerros kerrokselta, rivi riviltä paljastuva ihmismielen mysteeri, jonka selvittäminen kesti vuosikausia ja silti toisen ajatukset onnistuivat yllättämään, oli vaihtunut tylsään jaaritteluun arkipäivisyyksistä: töistä ja kalkkiutuneesta, urautuneesta elämästä.
Eilen harhailin internetin ihmeellisessä maailmassa. En muista, mitä alunperin lähdin verkosta etsimään, mutta päädyin sivustolle, jolla en ollut ikinä käynyt. Enää en muista sivuston nimeäkään, mutta yllätyksekseni bongasin sieltä aktiivisia kirjeenvaihtoilmoituksia. Yksi ilmoitus oli sen verran uteliaisuutta herättävä, että päätin vastata siihen. Nyt odotan, saisinko kuitenkin vielä elvytettyä vanhan kirjeenvaihtoharrastuksen ainakin yhdellä kirjeystävällä. Enempään ei olisi varaakaan. Postimerkit ovat nykyään niin kalliita, ettei osapäivätyössä käyvällä ole varaa kolmeenkymmeneen kirjeystävään.
Ai niin! Yritin etsiä lähistöltä muita painonpudottajia, siksi minä sinne sivustolle harhauduin!
Kommentit
Lähetä kommentti